Kotiin on saapunut neiti kaikkituhoava kakara. Ihan kamala puremaan ja kovapäinenkin on. Kuvissa esiintyy muka niin nätisti. Noh, on se ihana ollessaan väsynyt. Onneksi se on sitä suurimman osan päivästä;) Riekkumishetkinä se on todella rasittava, puree kovaa ja innostuu vielä enemmän jos kieltää kovasti tai muuta sellaista.

Minä olen niin suloinen pieni koiranpentu.

Minä tässä vain jätystän tätä minulle annettua kenkäluuta. En ole koskaan jätystänyt mitään muuta, en ainakaan sohvaa, keittiöntuoleja, kenkiä, reppuja, ... enkä varsinkaan hyökkäile omistajani sukkiin kiinni. Kuka sellaista on väittänyt?

Tässä ollaan veljeni Oiva Kepposen kanssa. Oiva on mukava veli, näen sitä vielä usein kun se asustelee kuulemma jollain omistajan sukulaisella. Oiva on isompi kuin minä, mutta minäpä olen pippurisempi. Voitan Oivan painileikeissä ihan helposti. Omistajani naureskelee, että näkisitpä Lyyli tyttösen. Ei taitaisi hampaat sen turkin läpi päästä puremaan. Kuulemma saan siltä vielä köniini painissa. Saapa nähdä, olen minä aika moinen pikkupiru:)